OSA VII – ELÄMÄ ON IHANAA
Luku 20: Pyöreät kymmenen vuotta ja ne kaikkien aikojen bileet!
Maaliskuun 9. päivänä 2025 saavutin elämässäni jotain todella kunnioitettavaa: täytin täydet kymmenen vuotta! Päätin pitää sen kunniaksi aivan valtavan isot juhlat ja julkaisin kutsun interwebissä asti. Tein kaikille selväksi, että vain suurimmat lällärit jättävät tällaisena merkkipäivänä ilmaisen makkaran välistä. Ämpäreitä en sentään alkanut jakaa. Sivuilleni koottua kasvukäyrää katsoessa oli pakko vähän naurahtaa; pienenä olin niin lyhyt rääpäle, etten yltänyt edes kissanruokakupeille.
Viralliset etkot aloitettiin jo edellisenä päivänä Pitkäkosken koirapuistossa. Pitkäkoskella muuten kokoontuu joka kuukauden toinen lauantai schappe-porukkaa tapaamaan toisiaan. Ja koirat luonnollisesti niillä mukana. No, mutta siis minut oli juuri pesty ja puunattu juhlakuntoon, joten tapaamiseni meni vähän seuraillen muiden kuraleikkejä. Varsinaisena juhlapäivänä odottelin vieraita punaisella matolla. Kun ensimmäiset koirakaverit saapuivat, juoksin niitä
vastaan hippulat vinkuen! Leivottiin Marin kanssa upea synttärikakku, ja herkkupöydässäkin riitti vilskettä: siinä sitä syötiin vuorotellen kakkua, makkaraa, lettuja ja taas kakkua.
Lahjapöytä oli suoranainen jymymenestys.
Yks Sari toi minulle peräti 11 pakettia, vaikka täytin vasta 10, joten meillä oli aivan täydellinen joulu maaliskuussa! Kaverini Remu sai kunnian koemaistaa synttäriluuni, ja lahjaksi saatu kakkulelu vinkui iloisesti. Juhlien jälkeen otin ansaitut torkut Pupun vieressä sohvalla. Järjestettiin meillä jatkotkin: kävin tervehtimässä korvikeisääni Toffea, joka on otettu oikean isäni Allun korvikkeeksi!
Kaikkien juhlien jälkeen edessä olivat vielä viralliset senioritarkastukset ja rokotukset, jotta matkaa on hyvä jatkaa turvallisesti seuraavalle vuosikymmenelle.
Luku 21: Malli-Heppu ja taiteen vaikeat lajit
Keväällä 2025 Mari innostui toden teolla akvarelli-maalauksesta. Lopulta keväällä 2025 elämääni astui kenties kaikista kokeilemistani harrastuksista se kaikkein vaikein laji – herkkä ja herpaantumaton Marin Akvarelli. Minut nimittäin pestattiin viralliseksi taiteilijan malliksi, mikä tarkoitti sitä, että pörröisen schapendoesin piti yrittää olla täysin liikkumatta. Voin kertoa, että yllytyshullulle luonteelleni se oli poikkeuksellisen hankalaa, ellei jopa suorastaan ylivoimaista!
Seurasin vierestä maalausprosessin eri välivaiheita ja valmista lopputulosta. Ette varmasti voi edes kuvitella, miten vaikeaa on yrittää näyttää juuri siltä koiralta, jota Mari mielestään on kankaalle maalaamassa! Ensimmäisen teoksen jälkeen aloitettiin heti toinenkin, ja taiteilija kävi vielä jälkikäteen lisäämässä vähän mustaa kaulan seudulle – nämä maalarit kun eivät tunnu olevan koskaan täysin tyytyväisiä työhönsä. Itse en kyllä tuollaisesta taiteesta paljoa ymmärrä. Minun mielestäni olen nimittäin aivan täydellinen juuri tällaisenaan, täysin ilman mitään maaleja naamassa!
Luku 22: Uusi elämänvaihe ja jatkuvia seikkailuja
Vuonna 2026 palvelusväkeni jäi pois työelämästä, ja minulla alkoivat kissanpäivät, vaikka koira olenkin.
Keväällä vietin reilun viikon uuden hoitotädin kanssa. Juuri sen samaisen Sarin, joka toi ne 11 lahjapakettia. Aika pettymys, että nyt hän tuli meille ilman paketteja asumaan, mutta selvisimme 10 päivää yhdessä. Ilman paketteja. Sen tulen muistamaan tuosta hoitokeikasta päällimmäisenä. Aina.
Tällä hetkellä oma Vani-auto kuljettaa minua ja palvelusväkeä paikasta toiseen ja maisemat vain vaihtuvat silmissä.
Kesäkuun alussa hyppäsin aivan uusiin saappaisiin – minusta tuli virallinen Merimies pitämässä huolta lossien reiteistä, ja tietysti tapaamaan heitukoita joka satamassa, joita olikin Saariston rengasreitillä peräti 16 kappaletta. Siis satamia. Ei heitukoita.
Syyskuussa 2026 vastasin jälleen huutoon nimeltä Pohjoisen kutsu, ja pakkasimme kimpsut suunnaten Lapin upeille tuntureille lompsimaan ja nauttimaan ruskasta sekä puhtaasta ilmasta.
Tämä elämä on ollut yhtä suurta seikkailua, enkä ole suinkaan pysähtymässä.
Minä olen täällä edelleen Janakkalan valtakunnassani, häntä heiluen, valmiina ottamaan lääkkeeni urheasti ja lähtemään seuraavalle lenkille ja koiratapaamisille. Kuten tässä omaeläinkerrassa luvattiin, tämä ei ole mikään lopputilinpäätös.
Kalenteri kääntyy, tarinat verkkosivuillani jatkuvat ja tassuni ovat valmiina uusiin suuriin hetkiin.
Parhaat luvut saattavat olla vasta edessäpäin!
<<-- OSA VI – UUSIA SUKULAISIA JA POISMENOJA //\\ EPILOGI -->>