Vani vauhdissa: Villin pohjoisen kutsu
Edelliseen postaukseeni viitaten, sain paritkin treffi-kutsut. Vani sai yhden kutsun, ja Mari ja Tapani yhden kutsun, jonka missasivat. Selkeesti kaikkein treffikkäin olin mä, eli Heppu.
Oltiin 8.9-17.9 pohjoisessa, nähtiin kaikenmoista, ja kaikesta voitte koosteen lukea tästä alta.
Tie vie ja Vani porhaltaa ensimmäisiin (ja ainoisiin) treffeihinsä. Oli Kokkolassa sovittuna Vanille sähköinen tapaaminen 9.9 klo 9
Vanista vähän säädeltiin sähköjä, ja tästä voi matkamme jatkua turvallisesti kohti mun treffejä. Pari tuntia ensin odoteltiin Vanin valmistumista, ja katseltiin samalla pitäiskö jo päivittää uudempaan. Onhan Vani sentäs jo 1/2 vuotta vanha.
Mun treffit Oulussa: Ensin tapasin siskolikka Pilvin. Pilvi ihan hullaantui taas meikäläisestä. Pilvi oli sitä mieltä että voisi matkata kanssamme katsomaan sarvipäitä ja taivaan tulia pohjoisempaan

Mun seuraavat treffit olikin sitten Oulun koirametsässä.
Nuuskittiin uutiset, jaettiin kuulumiset ja todettiin porukalla, että täällä pohjoisessa ne vasta kunnon mestat onkin
Kaksien treffien jälkeen näinkin sitten liki vaaleanpunaisten lasin läpi kaiken. Miten ihania auringonlaskuja. Varmaan myös Peps'n Timo olisi samaa mieltä :D (Sisäpiirivitsi, jos et tajunnut viimeistä lausetta)

Kukkolankoski. Outoa kalastusta, kepillä, ja jotenkin luulen, että täällä pohjoisessa kaikki tehdään erilailla kuin kotona?
Marin isän sukulaisia asuu Kukkolankoskella. Ei tavattu kuitenkaan, kun ei tunneta niitä eikä ne meitä.

Lapissa pitää pitää silmät auki ja olla extra-tarkkana. Muuten voi mennä ruskanvärit tai poroparvet ihan ohi...

Rajat kii ja passit esiin! Mulla on ihan virallinen passi, ja mä näytinkin sen tullitäteille. Sain jatkaa matkaa, enkä salakuljettanut turkissa mitään ylimääräistä

Heti ensimmäisellä levähdyspaikalla Tapani pääsi lempipuuhaansa. Ainakin luulen niin, koska tämä ei ole ainoa tyhjennyskuva
Kyllä kelpaa ajella.. hiljaa ja kiltisti, ettei mutkan takana ole tunturipoliisia...
Täh? Maassa maan tavalla? paikalliset porojengit näyttää oudoille. Villapaidat päällä ja sarvet jätetty naulaan

Tämä kuva ei kerro totuutta. Nuo vuoret kaatui päälle, kiviä.. tai ainakin poroja melkein tippui tielle.. varovasti varovasti...
Modernia tekniikkaa Altassa.
Saatiin Vani parkkiin, käytiin Revontuli kappelissa ja haettiin matkaevästä. Ja vielä jäi parkkiaikaakin kokonaista 8 minuuttia.

Mun on luotettava tässä kohdin kuviin, koska mä odotin autossa. Koirilla, vaikka kuinka jaloa sukua olisivatkin, kuten mä, ei ollut asiaa kirkkoon.

ABC- kissa kävelee, tikapuita pitkin taivaaseen... Tuonneko ne Muru ja Siru kiipesi?
Ja matkaevästä, kai muistivat mulle myös juustoa? Hinnat on kyllä hurjat, monia satasia...
Hmmm.. mihin se Mari hävis? Hienoja taukopaikkoja muuten Norjassa, siistejäkin.
Sydämen palot vaihdettiin nyt Harvian kuumuuteen. Kotasauna oli vähän liian jyrkästi kapeneva, mutta kyllä siellä kuuma tuli.
Saunan ja hyvin nukutun yön jälkeen matka jatkui kohti tuntematonta

Matkanvarrella nähtiin jos monenmoista matkansa keskeyttänyttä.

Maaruska oli kyllä silmiä hivelevää...

OHO... niitä on kyllä yli kolme!! Onneksi ovat aidan takana etteivät hyökkää...

Meri oli niin sininen, ja tuo on kuulemma jäämerta. Josta tulikin mieleeni jääkaappi, ja siitä makkara...

....on tärkeää pitää huolta omasta ravinnosta, ettei käy kuten tälle poropoloiselle

Paras puskaparkki jossa olemme olleet...

...ja tässä äskeisen paikan kuuluisa vastakohta, paskapuska

Olin jo ihan täysin yöunilla, kun joku sytytti valot taivaalle.

Onks kellään tietoa tämän valuutan arvosta tai kurssista?

Kunnon työmaa! Miesten hommia, sanon mä. Ajoitettiin tästä meno sunnuntaille, muuten ois joutunut 1-2 tuntia odotteleen. Mutta oisko se ollut paha? lomallahan tässä ollaan, ja vessakin mukana jos hätä tulee...

Mä kävin Suomen ja Norjan välissä Teno-joesta juomassa. Olen aika kansainvälinen tyyppi...

Tenorinne-leirintäalue Kilpisjärvellä. Ei muuta sanottavaa.

hah.. taas se mies pääsi paskahommiin...

Ai, Sodankylässä saa remmissä mennä kauppaan? Miksihän mä odotin TAAS autossa? Harmittavasti en päässyt aikatauluristiriitojen vuoksi kasvattajaani tapaamaan. Terveisiä kuitenkin sinne

Marin maillakin käytiin...

Ainoa poropää koko matkalla jonka näin ilman ikkunaa. Katseltiin toisiamme silmästä silmään... mua ujostutti... en myönnä!

Tuliaisostoksilla. Ostetaanhan poronlihaa?

Luoston ja Pyhän välissä (enkä tarkoita Maria ja sunnuntaita, vaan tarkoitan tuntureita) Vanikin sai toppapuvun ylleen. +1aste oli alin lämpötila, mutta me tarjettiin hienosti.

Kuka TAAS sytytti valot!? Täällä koetetaan nukkua!

Siinä ne nyt menevät. Kolme, vai neljä, komiaa sarvipäätä otti koko kaistan haltuun. Ei kiirettä, ei kiirettä, ei meillä, eikä niillä... Ovat varmaan matkalla omiin ruskatreffeihinsä?

Koko suku koolla.. aika monta...

Kissakosken kissakahvila oli jo sulkenut ovensa tältä kesältä. No, ehkä ensi kesänä päästään paremmalla onnella?

Ei päästy kissakoskelle ei, mutta päästiin kyllä Varkauden kissakahvilaan.. mun lempparipaikka!
.jpg)
Kierrettiin Valkeisen ympärystö. 7*5 kätköä, eli koko rantareitti oli miinoitettu kätköillä. ihan kiva, kai?

Paljon kivempi oli kyllä tavata tämä Hippu-tyttönen tuolla Valkeisen reitillä. Vielä siis viimeiset treffit ja nuuskuttelut ennen kotia.

Matka loppuu... nyt jo? No, seuraavat matkat edessä, ja kotiinhan on aina kiva mennä. Maailman paras paikka, sanovatten
Kotona:
3400km ajeltiin, pohjoisin paikka oli Olderfjord, josta olisi ollut reilu 100km Nord Kappiin, joka nyt jätettiin väliin.
Enemmän kuvia reissulta löytyy syyskuun kuvista
Koti on ihana paikka :D